|
Kuva: Ville Palonen
|
|
ROBERT JÄGERHORN on suomenruotsalainen näyttelijä,joka
on myös menestynyt taikuri. Hän sai pronssia vuonna 2003
Taikureiden MM-kisoissa Hollannissa. Suomessa Robert valittiin Vuoden
Taikuriksi samana vuonna. Vuonna 2005 Robert valittiin Vuoden Viihdetaiteilijaksi.
Hän on myös ainoa suomalainen taikuri, joka on kutsuttu
neljästi esiintymään taikureiden Mekkaan, Magic Castleen
Yhdysvalloissa.
Robertilla on noin puolen
tunnin mittainen ohjelma ”Mania, mania”,
jota hän on esittänyt menestyksellisesti nimellä
”Maaginen ilta” Teatteri Avoimissa Ovissa. Esitys on
yhdistelmä modernia taikurointia yhdistyneenä stand up
komiikkaan. Siinä Robert on menestyvä yrityskonsultti,
joka esittää konkreettisesti, kuinka talouden lainalaisuudet
toimivat. Esityksessä demonstroidaan, kuinka tehdään
helppoa rahaa, varastetaan hyvä liikeidea jne.
Show on ironisen piilokriittinen, kohteena nykyajan
jumala eli raha.
Esityksestä voi tilata kestoltaan eri pituisia
versioita.
Robert esiintyy suomeksi, ruotsiksi, englanniksi,
ranskaksi tai saksaksi.
|