|
KIRSI-KAISA SINISALO on tamperelainen freelance näyttelijä,
joka valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 1996. Sen jälkeen hän on toiminut usealla teatterin eri alueella
kuten lausujana, lasten musiikkiteatterissa, monologinäyttelijänä
ja juontajana.
Vuodesta 2007 lähtien hän on toiminut Kajaanin Runoviikon taiteellisena johtajana.
Kirsi-Kaisan monologi "Pentinkulman naiset" on kunnianhimoinen teatterityö, jossa hän esittää kaikkia Pentinkulman naisia ja heidän miehiään. Kun Väinö Linnan Pohjantähti-trilogia katsotaan naisnäkökulmasta, näyttäytyvät heidän miehensäkin uudessa valossa.
Esityksen on dramatisoinut Ritva Holmberg ja sen on ohjannut Maarit Pyökäri. Esityksen kesto on 1 t 15 min.
|
|
"LIKKA - elämä ja teot" perustuu Sinikka Nopolan teksteihin. Ohjaaja Tiina Puumalainen ja kirjailija itse ovat koostaneet nautinnollisen esityksen, jossa Likka pohtii hämäläismurteella "viksun " elämän monia ulottuvuuksia.
Kesto 1 t 30 minuuttia väliaikoineen.
Kirsi-Kaisalla on myös ohjelmistossa "Pesä pienoinen ", jota hän esittää Taisto Reimaluodon kanssa. Näytelmä kertoo onnellisesta, mutta työttömäksi putoavasta paperitehtaan työläispariskunnasta. Ajankohtainen esitys käsittelee aihettaan lämmöllä ja huumorilla. Kesto 1 t 30 minuuttia väliaikoineen.
Lasten musiikkinäytelmä "Ransu ja Haitulan keskiviikko" perustuu Kirsi Kunnaksen runoihin ja tarinoihin. Musiikki on Mikko Syrjän ja mukana näyttämöllä on Perttu Pesä ja Ransu-koira
alias Pertti Nättilä. Kesto 45 minuuttia.
Kirsi-Kaisa on suunnitellut ja toteuttanut lasten satutunnin "Satuhatut" yhdessä TV Kakkosen lastenohjelmista tutun Veera Degerholmin kanssa. Esitys on helposti siirrettävissä erilaisiin tiloihin. Kesto n. 40 minuuttia.
|